lauantai 18. huhtikuuta 2009

Uudet tuulet!!!

Salamu alaikum!!!

Yhdistys on lähtenyt tänä vuonna liikkeelle maltillisesti ja matalalla profiililla.
Edellisenä vuonna osallistujien määrä oli pohjalukemissa ja suunniteltuihin tapahtumiin ei saatu osallistujia, minkä vuoksi osa niistä jouduttiin perumaan osallistujien puutteen vuoksi. Sen vuoksi suunnitelmat tälle vuodelle on minimissä.

Liikuntavuoro Härkämäen palloiluhallilla säilytetään ja samaa paikkaa/aikaa ollaan haettu Turun kaupungilta ensi syksystä eteen päin. Päätös tulee myöhemmin sen osalta. Tämän kevään urheilut loppuvat toukokuun lopulla. Suuri kiitos jumpan vetäjälle!!!

Lauantaitreffit on järjestetty siskojen yhteensaamiseksi nyt kaksi kertaa. Tarkoituksena on vain kokoontua yhteen, tutustua toisiimme, kahvitella ja jutella - ns. matalan kynnyksen "tapahtuma". Seuraavan kerran tapaamme 23.5. klo 13 Pernossa. Paremmat yhteystiedot saat ilmoittautuessasi mukaan.

Lauantaiset Islam-tunnit moskeijalla ovat olleet tauolla, mutta on puhuttu jos ne elvytettäisi taas käyntiin. Ensin pitäisi hiukan tietää kuinka moni olisi innokkaana tulossa mukaan.

Yhdistys päätti vuosikokouksessa, että jäsenmaksua lasketaan tänä vuonna, joten jäsenmaksu on 15 euroa. Vapaaehtoisen avustusmaksun saa tietysti itse päättää. Olemme joka vuosi järjestäneet jotain toimintaa, jonka yhdistys on kustantanut, joten rahoille saa vastinetta. Jäsenmaksun voi maksaa yhdistyksen tilille: 159030-182160.

Kaikki rohkeasti yhdistyksen toimintaan mukaan!!!
Pirteää kevättä kaikille!!!

perjantai 16. tammikuuta 2009

VUOSIKOKOUS

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 17.1.2009
KLO 15
SIHTEERIN LUONA
TERVETULOA KAIKKI!!!
ps. Ota yhteyttä jos tarvitset tarkemmat ajo-ohjeet.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

torstai 4. joulukuuta 2008

Lastenjuhla

Eidjuhlan kunniaksi päätettiin järjestää taas lapsia ajatellen lastenjuhla-nyyttärit 14.12. Härkämäen palloiluhallilla klo 15 alkaen.

Jokainen tuo herkkupöytään jotain. Pidämme myös onginnan, mitä varten jokainen tuo noin 3-5 euron arvoisen ongintalahjan omille lapsilleen. Nimi paketin päälle, niin menee oikeaan osoitteeseen.

Innokkaat voivat kehitellä jotain ohjelmaa. Viimeksi isommat tytöt olivat keksineet kivaa toimintaa pienemmille. Mukaan voi ottaa oheistavaraa, mistä ajattelee olevan iloa lastenjuhlassa.

Nähdään juhlien merkeissä!

maanantai 1. joulukuuta 2008

Eid al adha

Eid al Adhaa vietetään 8.12.2008

lauantai 22. marraskuuta 2008

Toiminnasta...

Salamu alaikum!

Syksy on jo kääntynyt talveksi ja Turkua komistaa piristävä lumipeitto. Kaupoissa ja mainoksissa pukkaa kovasti joulutunnelma, mutta meillä muslimeilla on sitä ennen toinen vuosittainen juhlamme Eid-al-adha 9. tai 10. joulukuuta.

Naisten jumppa on käynnistynyt Härkämäessä sunnuntaisin klo 15. Paikalle voi tulla jo klo 13.30 mutta ohjattu jumppa alkaa vasta klo 15.

Islamin opiskeluita ollaan starttaamassa moskaijalla lauantaisin klo 15. Kaikki ovat tervetulleita, ja mukaan voi ottaa kirjoja tai artikkeleita joita on lukenut viime aikoina.

Toimintaan osallistuvia muistutetaan jäsenmaksuista. Se takaa sen että toiminta jatkuu pitempään. Yhdistys ottaa mielellään vastaan lahjoituksia.

tiistai 30. syyskuuta 2008

Eid Mubarak!

Salamu alaikum!!!
Siunattua Eid-päivää!

Ramadan-paasto on loppunut ja on palkkioiden aika. Jumala on Antelias ja Armollinen myös muunakin aikana, kuin vain Ramadanina, joten ei pidä vähentää hyvien tekojen tekemistä vaan jatkaa sitä mitä oppi ja mihin totutti itsensä esim. Koraanin lukeminen, hyväntekeväisyys tai lisärukoukset.

Ramadankeräys tuotti 130 euroa, joka on laitettu kokonaisuudessaan Islamic Reliefille jatkuvana sadaqana. Kiitos kaikille lahjoittajille, jazakum Allah khairan!

torstai 25. syyskuuta 2008

Kivaa oli!

Salamu alaikum!!!

Olipa todella mukava ilta tuolla Kakskertatalolla 13.9.
Meitä oli lapset mukaan lukien reilu parikymmentä ihmistä katkaisemassa paastoa. Tilat olivat mahtavan kodikkaat ja tilavat. Keittomahdollisuus oli riittävä. Lapsille oli tarpeeksi tilaa touhuta.

Rukoilimme maghrib-rukouksen ja aloimme syömään. Oli tiivis tunnelma kaikki saman ison ruokapöydän ympärillä. Yhteenkuuluvuuden tunne voimistui tuntuvasti. Oli mukava nähdä siskoja pitkästä aikaa yhteen kokoontuneena.

Mietimme että voisimme järjestää Kakskertatalolla jatkossakin jotain ohjelmaa. Ehkäpä Eid-al-adhan juhla voitaisiin järjestää siellä ja hyödyntää tilat käyttöömme. Antakaa kommenttia yhdistyksen sähköpostiin...

Hyväntekeväisyyskeräys jatkuu vielä hetken, joten käyttäkää tilaisuus hyödyksenne.
Antoisaa loppu-Ramadania kaikille!